Jouko Ollikainen

Etsien, löytäen ja kyseenalaistaen

Rekisteröinti on Jouko Ollikaisen kehittämä metodi oppia havainnoimaan. Menetelmä soveltaa EFT-naputtelua, jossa vapaudutaan rajoittavista uskomuksista ja opitaan etsimään, löytämään ja kyseenalaistamaan. Työvälineinä katse, luova mielikuvitus, kokonaisuuden hahmottaminen, muste, sivellin ja paperi. Rekisteröintitekniikka syntyi 10 vuotta sitten. Opettaessani kuvitustekniikoita. Huomasin, että 20 oppilaasta vain enintään kaksi piti piirtämisestä. Muille piirtäminen oli vastenmielistä. Kokemus alakouluajalta oli antanut tunteen ”en osaa piirtää”. Päätin unohtaa sanan piirtää. Aloin opettamaan kuinka rekisteröidään musteella ja rasvaliidulla pienille paperi arkeille. Tulokset olivat hämmästyttäviä. Kokemus myös oppilaille oli positiivinen.

 

EFT/Tapping (Emotional Freedom Techniques) & Life Coaching

Emotional Freedom Techniques (EFT) on yksinkertainen ja tehokas tunnejumien lievittämiseen ja purkamiseen tähtäävä terapeuttinen menetelmä, jossa sormenpäillä kevyesti taputetaan kehossa olevia akupisteitä sekä samanaikaisesti ajatellaan itselle haitallista ongelmaa tai asiaa. Se on amerikkalaisen Gary Craigin kehittämä energiapsykologian menetelmä ja sitä kutsutaan joskus ”akupunktioksi ilman neuloja”. Se yhdistää kiinalaisen lääketieteen ja modernin psykologian. EFT:n perushoitosarja on helppo oppia ja sitä voi hyödyntää erilaisten ongelmien hoitamisessa. Energiapsykologian mukaan minkä tahansa ongelman perussyy on häiriö kehon energiasysteemissä, jota tiettyjen akupisteiden avulla pyritään tasapainottamaan ja vapauttamaan negatiivinen tunnetila.

EFT-terapialla on saatu erinomaisia tuloksia mm. erilaisten pelko- ja jännitystilojen hoidossa (esim. paniikkihäiriöt, lento- ja vesipelko ja esiintymisjännitys), kehon kipujen lievityksessä sekä painonpudotuksessa. Jo yhden EFT-session tuloksena negatiiviset ajattelumallit ja niihin kytkeytyvät muistot voivat keskeytyä ja jopa hävitä, nopeasti ja helposti. EFT on itsehoitomenetelmä, jota voi käyttää missä ja milloin vaan.

EFT:n ja Life Coachingin yhdistelmä voi auttaa mm. yhteyden löytämisessä itseen, painonpudotuksessa, syömishäiriöiden korjaamisessa, paniikkikohtauksien poistamisessa, ihmissuhteiden parantamisessa, uuden uran löytymisessä, äitiyteen valmistautumisessa, kehon kipujen vähentämisessä sekä kaikenlaisen stressin vähentämisessä. Rekisteröinnissä EFT-taputtelulla poistetaan piirtämisenpelko.